|
Kirjoittanut Kyösti Väyrynen
|
|
09.03.2008 |
|
Tiettävästi nimi FC Yli-Utos liitetään futsaliin ensimmäisen kerran sanomalehti Ylä-Kainuussa vuoden 1992 Tervareitti Cupin yhteydessä. Tuolloin joukkue voitti Ämmänsaaressa (nyk. Suomussalmi) pelatun "jalkapallon halliturnauksen". Ylä-Kainuun mukaan FC Yli-Utoksen joukkue oli osallistunut vastaaviin turnauksiin jo aiemminkin. Kolmen palstan kuvallinen artikkeli kertoo loppuottelun ratkenneen FC Yli-Utoksen tarkkaan puolustamiseen ja rauhalliseen syöttöpeliin. Loppuottelun voittolukemat Tebosetia vastaan kirjattiin 2 - 1.
Suomussalmen Palloseuran jalkapallojaoston järjestämä vuosittainen turnaus kokosi parhaimpina aikoinaan 90-luvulla toistakymmentä joukkuetta Ämmänsaaressa pelattuun salijalkapalloksikin kutsutun, nyttemmin futsalina tunnetun lajin kainuulaiseen tapahtumaan.
Sittemmin hiipuneen Tervareitti Cupin kiertopalkinnon FC Yli-Utos toi Utajärvelle kolmannella kiinnityksellä, jonka se saavutti vuonna 1999 kahdeksan joukkueen turnauksessa. Voittajajoukkueessa pelasivat Tauno Kinnunen, Ari Palovaara, Seppo Kinnunen, Tero Saarenpää, Harri Utoslahti, Mika Ukkola, Arto Holappa, Marko Saarenpää ja Muhamed Miloudi. Huoltajana toimi Petri Mattila. |
|
Viimeksi päivitetty ( 09.03.2008 )
|
|
|
Tervetuloa FC Yli-Utoksen sivuille |
|
|
|
|
Kirjoittanut Kyösti Väyrynen
|
|
28.02.2008 |
|
FC Yli-Utos on vuonna 2005 rekisteröity jalkapalloseura, jolla on lyhyestä virallisesta historiastaan huolimatta pitkät perinteet jalkapallon ja sen eri variaatioiden saralla. Seurahistorian komeimpana kruununa ovat umpihankifutiksen maailmanmestaruudet vuosina 2007 & 2008. FC Yli-Utos on osallistunut useina vuosina beach futiksen, suopotkupallon ja umpihankifutiksen SM-, EM- ja/tai MM-turnauksiin. Talvisin ohjelmassa on myös futsal. Lisäksi FC Yli-Utos järjestää Utajärvellä olosuhteisiin nähden varsin laajaa junioritoimintaa. |
|
Viimeksi päivitetty ( 22.07.2008 )
|
|
|
Kirjoittanut Kyösti Väyrynen
|
|
25.02.2008 |
|
FC Yli-Utoksen toiminta virallistettiin Utajärvellä 2.3.2005 pidetyssä perustamiskokouksessa. Perustamiskokouksessa olivat läsnä Ari, Arto, Kyösti ja Jarmo Holappa, Matti Huhtala, Miika Puolakanaho, Seppo Kinnunen, Matti Tapio, Tauno Kinnunen, Mika Ylilehto ja Jussi Tervo.
Seuran historia ulottuu kuitenkin aina 1970-luvulle saakka, jolloin Yli-Utoksen koulun hiekkakentälle kylän nuoret miehet kokoontuivat kesäiltaisin pelaamaan jalkapalloa, milloin isommalla milloin pienemmällä joukolla. Myös kesävieraat olivat tervetulleita pelaamaan. Aika-ajoin ottelut ylikylän ja alakylän välillä olivat melkoisen kiihkeitä, mutta kummasti sinne kaverit aina vain ilmestyivät. Sanginkylän joukkuetta vastaan pelattiinkin sitten kootuin voimin kovalla taistelu- ja yhteishengellä. Otteluita, puulaakitoimintaa ja yhteisharjoituksia tuli vetämään silloinen Utajärven kunnan liikunnanohjaaja, olympiahiihtäjänäkin tunnettu Esko Lähtevänoja. Yhdistyksen ensimmäiseen hallitukseen valittiin Tauno Kinnunen, Seppo Kinnunen, Kalle Suorsa ja Tero Saarenpää, varajäseniksi tulivat Vesa Kinnunen ja Arto Holappa. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Tauno Kinnunen, sihteeriksi Kalle Suorsa ja rahastonhoitajaksi Seppo Kinnunen. |
|
Viimeksi päivitetty ( 09.03.2008 )
|
|
|